tiistai 6. heinäkuuta 2010

Kesäyö


Kentillä kasteisilla
hämärä käy yli maan.
Valkea niittyvilla
vielä on valveillaan
katsoen kummissansa
kuinka rukoukseen
kaikkien kukkien kansa
kumartui hiljaiseen.
Kuusen latvasta ääni
pienoisen huilun soi.
Minäkin kumarran pääni
minunkin sisällä soi.

Aaro Hellaakoski: Kesäyö

Nyt on vietetty kesää niin urakalla, että bloggaus on jäänyt ja jäänyt. Näillä keleillä ei ehdi sisällä istumaan kun on kiire nauttia joka solulla tästä tähän asti aivan upeasta suvesta!

Saavuimme tänne kesäpaikallemme eilen. Kaupunkiin jäivät paluuta odottelemaan huolella kitketty ja kasteltu palsta, sekä parvekekasvit, joille viime kesän tapaan virittelin vesiämpärit ja Blumat-kastelijat. Karsin ja leikkasin alas reilulla kädellä mm. yrttejä, jotta haihduttaisivat vähemmän ja kasvusto uudistuisi sopivasti loman aikana. Siirsin myös joka ruukun parvekkeen lattialle pahimmalta paahteelta suojaan.

Täällä kesäpaikalla en ole vielä ehtinyt pihahommia edes ajattelemaan, vaan olen nauttinut täysin rinnoin näistä luonnonmukaisista kukka-astelemista.

Ei kommentteja: