tiistai 28. kesäkuuta 2011

Vihreä Madrid

Viime viikko vierähti siis Madridissa. Madrid sijaitsee Kastilian ylängöllä, jossa ilmasto on hyvin kuumaa ja kuivaa. Siksi olin yllättynyt siitä miten vehreä kaupunki vuorten välistä paljastui.

Madrid on ehdottomasti puistojen kaupunki. Aivan keskustassa avautuu joka suuntaan reheviä puistoja ja viheralueita, joissa kasvien ystävälle riittää tutkimista vaikka loppuelämäksi. Puistot ovat turvallisia kulkea aina myöhäiseen yöhön saakka, sillä puistoissa paikallisetkin viettävät aikaansa perheidensä kanssa, paeten kai tukalia keskustahuoneistojaan (päivälämpötila saattaa nousta jopa +40 asteeseen ...). Puistoissa on huolella hoidettuja istutuksia vesiaiheita unohtamatta. Ja tietysti paljon muita virikkeitä: lasten leikkipaikkoja, levähdyspenkkejä, kahviloita ym.

Tämä puu oli kukassa aivan parhaimmillaan. Tunnistaako joku? Kukka muistuttaa hibiscusta.

Kaupungissa pääsee liikkumaan puistoen suojassa miltei mihin tahansa, mikäli tukalaa ilmastoa haluaa vältellä. Tämä puisto johdattaa Madridin huippunähtävyyksien, eli museokolmikko Reina Sofian, Pradon ja Thyssen-Bornemiszan äärelle.

Istutuksia ja astelemia jaksoi ihastella loputtomiin. Nämä kukkaputoukset metallivatitorneissaan olivat upea näky ...

... ja upeita olivat myös luonnon omat sommitelmat teiden ja katujen varsilla, tyhjillä tonteilla ja pientareilla. Tässä silkkiunikko-laventelimeri.

Jatkuu ...

4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Juu. Olen viettänyt elämästäni vain yhden viikon Madridissa, mutta muistan myös hienot puutarhat (toki paljon muutakin, kuten hienoa arkkitehtuuria). Kuvassa on varmasti jokin hibiskus, ne ovat yleisiä koristekasveja Välimeren maissa. Ihana päästä näin kuvien kautta vähän niinkuin matkalle!

Partsipuutarhuri kirjoitti...

Mietinkin, että onko se hibiskus, mutta sitten ajattelin, että mahtaako tuo selvitä ylänköjen melko kylmistäkin talvista. Ilmeisesti sitten selviää.

pirkko kirjoitti...

Hibiscukseltahan tuo näyttää. Kivoja kuvia, tahtoisin uimaan unikko-laventelimereen!!!

http://pirkko.vuodatus.net/

Partsipuutarhuri kirjoitti...

Kiitos, elämäni matkat! :-)