lauantai 10. maaliskuuta 2012

Viiniköynnös parvekkeelle ja muita taimitilauksia

Eilen toteutin monen vuoden haaveeni viiniköynnöksestä parvekkeella.
Joka kevät olen sen meinannut ostaa, mutta vasta eilen laitoin Viherpeukaloille tilauksen vetämään.


Lajike on Zilga ja esittely Viherpeukaloiden sivuilla toteaa näin: "Voimakas- ja reheväkasvuisen viiniköynnös ´Zilgan´ sinisten hedelmien herkullinen maku muistuttaa mustikkaa. Se kasvaa parhaiten aurinkoisella ja lämpimällä eteläseinustalla. Viiniköynnös sopii istutettavaksi niin pihalle, kasvihuoneeseen kuin ruukkuunkin, jolloin kasvatus onnistuu myös parvekkeella. Köynnös ei tuota satoa ensimmäisenä kesänä, mutta ilahduttaa kasvattajaansa kauniilla syysvärillään. Talvehtineista rungoista lähtevä kasvusto alkaa muodostaa hedelmiä n. 3-4-vuotiaana. ´Zilga´ on talvenkestävä vyöhykkeillä I-V. Toimituskorkeus 60-65 cm."
Parvekkeella talvetuksessa on tietysti omat niksinsä ja saapa nähdä, viihtyykö tuo. Mutta sitähän ei tiedä, ennen kuin kokeilee!

Kuten sanottua, tänä vuonna keskityn kukkien kasvatukseen, mutta eihän ilman tomaatteja voi olla. Koska ikkunalautani tila on rajallinen, niin tilasin nyt ensimmäistä kertaa valmiit taimet pensastomaatti Totemia.

Osallistuin myös Viherpeukaloiden kilpailuun, joten viiniköynnöksen ja tomaatintaimien ohessa sain valita ilmaiset taimet muutamasta vaihtoehdosta. Itse valitsin tämän akileija Crimson Starin. Vien ne kesällä mökillemme uuteen kukkapenkkiini. Lajikkeen pitäisi olla kuivuutta sietävä, erittäin kestävä ja se kylväytyy itsekseen, ellei siemenkotia leikata.


Ja tässä kuva siitä uudesta kukkapenkistä.


Rakensin tuollaisen tötterönmuotoisen penkin iänkaikkisen vanhan norjanangervon ja vuorenkilpipehkun ympärille. Niiden poiskaivaminen olisi ollut liiallisen urakan takana ja koska mökki on saaressa, ei sinne saa edes konetta sellaista puuhaa varten.

Tässä kuvassa penkki on vielä vaiheessa: olen ajanut siihen puoliksi maatunutta kompostia ja mullat vielä puuttuvat tässä vaiheessa. Pituutta penkillä on yli viisi metriä ja sitä on helppo jatkaa joka suuntaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Miten viiniköynnöksen talvehtiminen meni? Mitä siinä täytyi ottaa huomioon?
Itse olen hankkimassa viiniköynnöstä (1-2 kpl) parvekkeelle, eikä aikaisempaa kokemusta löydy...