sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Koiraelämää

Pieni kuvaraportti koiraneidistämme, joka on vuoden aikana kasvanut pienestä lelukoiran näköisestä karvapallosta aktiiviseksi ja hyvin ihmisystävälliseksi partakoiraksi.

Kääpiösnautseri oli meille lähes tuntematon rotu, tai emme siis tunteneet yhtään käppänää henkilökohtaisesti, ennen kuin saimme tuttavan koiran hoitoon. Olimme olleet pitkään ilman omaa koiraa ja pohtineet koiran hankintaa ja mahdollista rotua. Noutajia meillä on ollut aiemmin ja kultsuun  meinattiin päätyä nytkin, mutta hoitokoira toi ratkaisun. Meidän rotumme ihan selvästi!

Ennen joulua haettiinkin oma partakoira kotiin.

Kaikki on mennyt oikein hyvin. Luonne neidillä on mitä hienoin. Tulee toimeen toisten koirien ja pienten lastenkin kanssa ja pitää ylipäänsä kaikista ihmisistä. Aktiivisuuttakin löytyy ja sitä puretaan säännöllisesti pidemmillä lenkeillä ja koirapuistossa toisten kanssa leikkien. Hieman olemme viritelleet näyttelyharrastustakin.

Ensimmäinen ilta kotona.

Ja ensimmäinen villapaita. Ikää 10 viikkoa. Olimme reissussa hankien keskellä, eikä ilman vaatetusta pärjätty.

Ensimmäinen kynsihuolto meni hyvin.

Partakoira riemuitsee elämänsä ensimmäisestä keväästä.

Parvekkeella on oma aurinkotuoli myös pienimmille. 


Ei kommentteja: