keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Tassua toisen eteen: Kesäyön marssilta Sysimustalle Satkulle

Olen aina kävellyt mielelläni pitkiäkin matkoja, etenkin luonnossa. Pisimmät kävelylenkit ovat olleet 20-30 km välillä, mutta tavallisesti iltalenkkini ovat pyörineet n. 10 km kantturoissa.
Kesäkuussa pääsin testaamaan sietokykyäni, kun ilmoittauduin Turussa järjestettyyn 18. Kesäyön marssiin.
Aluksi suunnittelin käveleväni 32 km:n lenkin, mutta hieman ennen tapahtumapäivää vaihdoin tavoitteeksi täyden maratonmatkan, eli 42,195 km.
Muutaman kerran ehdin miettiä tätä älynväläystäni ja kerran meinasin jo perua koko homman, mutta lopulta sisäinen hulluus yllytti edes kokeilemaan.

Kuvan lähde: www.mpk.fi - Kesäyön marssi

Urakka aloitettiin Heikkilän kassulta ja olinkin paikalla hyvissä ajoin, jotta ehdin tankkaamaan riittävästi hiilihydraatteja ja piristeitä tulevaan koitokseen. Sotkun munkkikahvit soveltuivat tähän erinomaisesti.


Tapahtumaan ja sen eri mittaisille matkoille oli ilmoittautunut yli 400 kävelijää. Tilaisuus avattiin juhlallisesti kontra-amiraali Kari Takasen ja laivaston soittokunnan voimin. Avausnumeron jälkeen kävelijät järjestäytyivät kukin omaan jonoonsa käveltävän matkan mukaisesti ja lähtölaukauksen jälkeen ryhmät lähtivät reiteilleen.

Sää oli tyypillinen menneen kesän sää: aurinko kurkisteli välillä pilvien takaa, lämpötila pysytteli kahdenkympin alapuolella ja välillä tippui taivosta vettäkin. Kuitenkin kuntoilusuoritukselle olosuhteet olivat loistavat. Ei liian kuuma eikä liian kylmä.

Tässä kuvassa ensimmäinen huoltopiste muistaakseni 5-6 km:n kohdilla Aurajoen rannassa Tehtaankadun ja Jokikadun kulmauksessa. Reitti oli siis huollettu ja hyvin huollettu olikin. Alkumatkan pisteillä tarjolla oli lähinnä juomia; vettä, mehua ja energiajuomaa, myöhemmillä huoltopisteillä sai jo pientä syötävääkin. Banaani ja suolarkurkku olivat omat ehdottomat suosikkini.

Tästä matka jatkui kohti Halistenkoskea ja teki siellä u-käännöksen jokivartta pitkin takaisin kaupungille Förin paikkeilla jokirannassa lyhyemmän matkan kävelijät palasivat jo takaisin, mutta 32 ja 42 km:n urheiljat jatkoivat huollon jälkeen Kakolan mäen yli ja suuntasivat sieltä Portsan kautta Ruissaloa kiertämään.

Kakolanmäken ylitettyäni olo oli vielä ihan hyvä. Puolet matkasta oli takana ja puolet edessä. Ruissalon ensimmäiselle huoltopistelle saavuin hyvin ruumiin ja sielun voimissa. Kesäilta alkoi jo hämärtymään ja tunnelma Ruissalon lehdoissa oli hieno yölintujen laulaessa ja kielojen tuoksuessa.

Kääntöpaikalla Ruissalon kylpylän tienoilla alkoikin sitten mieli pikkuhiljaa mustumaan. Havaitsin jalassa ensimmäisen rakon ja yritin paikata sitä huonolla menestyksellä tien poskessa. Rakkolaastari ei pysynyt kiinni, vaan irtoili omia aikojaan ja vauhti hidastui huomattavasti. Seuraavalla huoltopaikalla ryhdyin tarkastelemaan jalkojen vaurioita tarkemminkin, eikä näky ollut mieltä kiehtova. Rakkoja oli niin paljon, etten niitä laskemaan joutanut ja teippailin ja laastaroin sen minkä pystyin.

Takaisintulomatkalla Ruissalon sillalla matka meinasi loppua kokonaan paitsi kiusaaviin hiertymiin ja rakkoihin, myös lonkakoukistajien totaaliseen jumiin. Siitä eteenpäin koko loppumatka oli yhtä itkua ja hammastenkiristystä. Joka askeleella sattui ja joka askeleella harkitsin vakavasti taksin tilaamista. Ja joka askeleella yhtenä etappina pitämäni Turun linna näytti siirtyvän kauemmas ja kauemmas.

Mutta ei auttanut itku näilläkään markkinoilla, eteenpäin oli mentävä. En ollut halukas keskeyttämään näin viime metreillä, joten ilmeisesti niillä kuuluisilla hullun voimilla ja erinäisten vaiheiden kautta paahdoin loppuun saakka ja saavuin maaliin klo 04:00 väsyneenä, mutta v****untuneena. Aikaa olin kulutellut tähän urheiluun lähes minuutilleen 10 tuntia.

Kävin kuittaamassa itseni saapuneeksi ja lähes samaa kyytiä hyppäsin autoon ja ajoin kotiin.

Kun vielä ennen nukkumaanmenoa istuskelin hetken parvekkeella kahvikupin ääressä, hyvä mieli syrjäytti musta pilvet korvien välistä ja saatoin jo tuntea hienoista ylpeyttä suorituksestani.

Nyt, kun aika on kullannut muistot lopullisesti, olen tähtäämässä kohti seuraavaa urakkaa, Sysimustaa Satkua. Siitä lisää myöhemmin!

* * *
Ja tähän kohtaan mainostauko: Euran apteekin pyörittämä verkkoapteekki tarjoaa ihan hyvän valikoiman tuotteita myös urheilusuoritusten jälkitilojen hoitoon!

Tilaa uutiskirje saat 5€ etukoodin
Ryhdy maksuttoman uutiskirjeen tilaajaksi, saat 5€ etukoodin käyttöösi osoitteessa www.apteekkituotteet.fi.

Ei kommentteja: